CASE: R-kioski,

Sujuvaa yhteistyötä jo 40 vuotta


Neonelektro ja R-Kioski ovat tehneet yhteistyötä lähes 40 vuotta. R-Kioskeja on suomessa yli 500 kpl, joten myös valomainoksia on toimitettu melkoinen määrä. Vuonna 2014 alkoi kioskien uudistusprojekti. Hanketta edelsi suunnittelujakso, jossa erilaisia ilme-elementtejä testattiin ja esimerkiksi valomainoksista tehtiin useita mallivaihtoehtoja. Neonelektro osallistui aktiivisesti tuotteiden kehittämiseen ja ideointiin. Projektin aikana uudistettiin jopa 100 kioskia vuodessa.

Kysyimme R-kioskin Jari Tapanaiselta, miten hän koki yhteystyön Neonelektron kanssa.
”Pitkäaikainen yhteistyömme on luottamukseen perustuva. Arvostamme osaamista ja pitkiä kumppanuussuhteita. Kun kioski remontoidaan täysin ja avataan uudelleen 3-4 päivän kuluttua, niin luottamus toimittajaan on ehdoton edellytys. Sovitut asiat tulee pitää ja toimitusten pysyä aikataulussa.
Käytännössä valomainosten hankinta oli meille todella helppoa, koska Neonelektro hoiti projektia hyvin itsenäisesti. Toimitimme heille kohdeluettelon tai valokuvan uudistettavasta kohteesta, jonka jälkeen kohteet käytiin kartoittamassa. Sen jälkeen he valmistivat ja asensivat tarvittavat valomainokset. Olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön ja projektin sujuvuuteen. Voin suositella Neonelektroa muillekin yrityksille yhteistyökumppaniksi.”

Reitan Convenience Company, R-Kioski
Jari Tapanainen
Rakennusmestari (rakentaminen, laite- ja kalustehankinnat)